Peripateettinen aksiooma

Peripateettinen aksiooma on nimitys tunnetulle filosofiselle lausumalle, jonka mukaan ”mielessä ei ole mitään sellaista, mitä ei ensin ole aistimuksessa” (lat. nihil est in intellectu quod non sit prius in sensu). Tämä muotoilu on peräisin Tuomas Akvinolaisen teoksesta De veritate (q. 2 a. 3 arg. 19).^[1]

Tuomas omaksui tämän periaatteen antiikin kreikkalaisen filosofian peripateettisesta koulukunnasta, joka oli Aristoteleen perustama. Aristoteleella ajatus esiintyy teoksessa Sielusta.^[2] Lausuma kuvaa Tuomaan omaksumaa empirismiä.

Tuomas katsoi muun muassa, että jopa Jumalan olemassaolo voitiin todistaa aistihavainnoista tehdyllä järkeilyllä.^[3] Tässä hän käytti muunnelmaa aristoteelisesta ”aktiivisen intellektin” ajatuksesta, tulkiten sen kyvyksi abstrahoida universaaleja merkityksiä partikulaarisesta empiirisestä havainnosta.^[4] Tuomaan mukaan järki siis etenee aistihavainnoista yhä korkeampia asioita koskevaan tietoon, jopa Jumalaan asti.^[5]

Tieto saa näin alkunsa aistihavainnoista, mutta järjen alue on paljon aistihavaintojen aluetta laajempi. Heti kun sielu alkaa toimia, se sisältää kaiken tiedon ensimmäiset prinsiipit (prima principia) eli periaatteet, jotka se tietää todeksi ilman erillisiä todistuksia. Sielu tuntee oman olemassaolonsa itsessään, oman aktinsa kautta, vaikkakin se tuntee oman luontonsa vain reflektion kautta.^[5]

1. ↑ Tuomas Akvinolainen: Quaestiones disputatae de veritate corpusthomisticum.org.
2. ↑ Aristoteles: Sielusta III.8.
3. ↑ Leftow, Brian (toim.): Aquinas: Summa Theologiae. (Questions on God, pp. vii et seq.)
4. ↑ "Thomas Aquinas", teoksessa Macmillan Encyclopedia of Philosophy, s. 106–107. (Vol. 8, ”Theory of Knowledge”)
5. ↑ ^{a b} Kennedy, Daniel: Thomism The Catholic Encyclopedia. 1912. New York: Robert Appleton Company. Viitattu 8.10.2008.